Seitsemän vuotta Marine Le Penin ja äärioikeistolaisen Front Nationalin voiton jälkeen Emmanuel Macron kohtaa uuden poliittisen todellisuuden. Vuonna 2017 suurin odotuksin virkaan astunut presidentti, jota juhlittiin oikeiston vaaran "pelastajana", kohtaa nyt vahvistuneen Le Penin ja hänen uudelleennimetyn puolueensa Rassemblement Nationalin. Macronin nousua seurannut optimismi on jo kauan sitten kadonnut.
Macrons ehrgeizainen hanke Ranskan talouden elvyttämiseksi ja kansainvälisen aseman vahvistamiseksi kohtasi kasvavaa vastustusta. Presidentti ja hänen tiiminsä, joita usein kutsutaan "mormoneiksi", yrittivät luoda politiikkaa, joka ylittää perinteisen vasemmisto-oikeisto-jakautuman. Huolimatta ensimmäisistä onnistumisista, kuten työttömyyden laskusta ja kansainvälisten investointien houkuttelemisesta, tuki ääripuolueille kuten RN:lle ja vasemmistolaiselle La France Insoumise (LFI) -puolueelle kasvoi.
Macronin tavoittelema uudistuspolitiikka, mukaan lukien työoikeuden uudistus ja varallisuusveron poistaminen, kohtasi voimakasta vastustusta. Keltaliivien liike ja Covid-19-pandemia aiheuttivat sosiaalisia levottomuuksia ja laskusuhdanteen tunteen. Lisäksi opettaja Samuel Patyn murha radikaalin islamistin toimesta kiristi Macronin turvallisuuspolitiikan linjaa.
Parlamentin viimeisin hajottaminen ja uusien vaalien ilmoittaminen yllätti monia ja esitettiin selvennyksen ja uudelleensuuntautumisen yrityksenä. Jopa Macronin kannattajat epäilevät kuitenkin näiden toimenpiteiden tehokkuutta. Mielipidemittaukset viittaavat mahdolliseen pattitilanteeseen, mikä saattaisi johtaa jumissa olevaan hallitukseen tai jopa institutionaaliseen kriisiin.
Macrons aikaisempi loistokas hahmo katoaa yhä enemmän vaalimateriaaleista, ja hänen poliittiset liittonsa murenevat. Kriitikot, kuten Serge July ja Raphael Glucksmann, julistavat "Macronismin" loppua. RN:n mahdollinen hallitukseen osallistuminen pakottaisi Macronin epämukavaan vallanjakoon, mikä voisi rajoittaa hänen poliittista toimintakykyään huomattavasti.
Jotkut Macronin puolustajat korostavat kuitenkin hänen onnistumisiaan EU-politiikassa ja talousuudistuksissa. Silti jatkuvat kriisit ja hänen hallintotapansa, jota usein kritisoidaan "hyper-presidentiaaliseksi", ovat jättäneet syvät jäljet.
Tulevat vaalit ratkaisevat, voiko Macron jatkaa visiotaan vai kokeeko Ranska huomattavan poliittisen muutoksen.
